Tosimiehet.org Inarilla

Prologi (Lasse Pöysti -äänellä):

Kun elämä on pelkkää työtä, unta ja viikonloppukännejä kaupungin hälinässä, niin... - niin mitä? Niin, parahin lukija, eikö sinutkin valtaa silloin kaukokaipuu? Kaipuu rauhaan ja hiljaisuuteen, turmeltumattoman luonnon keskelle, kauas ihmisistä ja ihmisten turhuuksia täynnä olevasta maailmasta?

Eräs nykyisin Suomen tasavallan pohjoisosassa sijaitseva alue vapautui viimeisen jääkauden jääpeitteestä noin 9000 vuotta sitten. Tuolloin alueen pohjoisosaan muodostui jääjärvi. Myöhemmin jään vetäytyessä paikasta tuli Jäämeren lahti. Maa kohosi ja parin sadan vuoden kuluttua yhteys mereen katkesi. Inarijärvi oli syntynyt.

Saamelaisten merenäkin tunnettu Inarijärvi on Suomen kolmanneksi suurin järvi. Pohjoinen erämainen sijainti ja vähäinen asutus tekevät järvestä käsittämättömän monine saarineen ja sokkeloisine nuorineen ja lahtineen erämiehen Eldoradon, joka tarjoaa loputtomasti uutta nähtävä ja koettavaa. - Ja sen takia minä pakkasin akan, koiran ja kamppeet autoon ja suuntasin kohti pohjoista.

Piti koluta Oulujärven rantoja menomatkalla ja yöpyä vanhassa hirsitalossa, jossa oli nippu aseita rennosti eteisen naulakossa roikkumassa. Hypistelin niitä. Puolangassa kahvit ja pensan osto hilpeästi 80-luvulle jämähtäneellä Shellillä. Mukavatunnelmainen paikka. Lähetin vessasta tekstiviestin:

Paskalla Puolangan Shellillä. Rauhallista.

Vastaus etelän hektisestä sykkeestä seurasi välittömästi:

Haha. Seko. Mitä vittua sä siellä teet? Muista pestä kädet.

Illansuussa ehdittiin Nellimin kylään. Meille oli varattu vene viikoksi ja se osoittautui onneksi oivaksi kulkupeliksi (Terhi 440 + 8 hp moottori). Ihan millään soutuveneellä ei olisi kovin kauas uskaltanut lähteä urheilemaan ja lappalaisen puhelimessa lupaama "merikelpoinen moottorivene" voi äkkiä ollakin joku hikinen jolla, joka sekin vuotaa. No, venemiehet olivat joka tapauksessa iloisesti päissään. Toinen neuvoi käynnistyksessä:

Ensin kato laitat sen kytkimen on-asentoon ja sitten puristat sitä tissiä siitä letkusta... menikö perille, häh?

Myöntelin. En viitsinyt sanoa, etten ole ihan eilisen teeren poikia mitä venemoottoreihin ja yleensä Inarilla liikkumiseen tulee. Olinhan heittänyt viikon reissuja järvelle jo kymmenen kertaa aikaisemmin.

Oltiin katseltu leiripaikkaa etukäteen kartalta Arttasaarilta, mutta ne osoittautuivat vähemmän hyviksi leirille maastonsa puolesta - ja varsinkin siksi, että Satapetäjäselältä puhaltanut tuuli sai aikaan läpivedon kirjoittajan päässä. Eukon mielestä se tosin oli pelkästään hyvä asia. Ilmakin kun käy kuulemma pitkään paikallaan seistessään kovin tunkkaiseksi.

Ajeltiin siinä sitten edestakaisin karikkoisilla vesillä hämärtyvässä illassa sopivaa paikkaa haeskellen. Kun tuuli alkoi yltyä ja vettä sataa sain tarpeekseni Lusmasaaren kyljen syvyystietojen puolesta kartoittamattomilla vesillä urheilusta ja ratkaisin asian vanhaan kadettikoulun opetukseen nojautuen: Parempi huonokin päätös kuin ei päätöstä ollenkaan. Eukkokin näytti jo niin hapanta naamaa, että pelkäsin samassa veneessä olevien eväskermojen puolesta. Niinpä leiriydyttiin Lusman kyljessä kellottavalle pienelle turvepallerolle. Mikäs siinä. Paikan ohi menee talvisin kelkkareitti, joten sivistyksestä muistutti 6-päkin kuoret ja tyhjä viinapullo. Rantaan pääsystä eniten riemastui varmasti kuitenkin koira, joka kulutti loppuillan ja alkuyön saaren joka neliösentin tutkimiseen.

Seuraavana päivänä aamukahvittelun jälkeen leirin viimeistelyä ja sitten kalanpyyntiin, koska evääthän eivät viikkoa ilman saalista riittäisi. Kysyin eukolta, että musta vai neonkeltainen lippa? - Keltainen. Saaren rannat tuntuivat aivan liian matalilta (voi saatana!), mutta päätin yrittää, kun eukko lähti mukaan katsomaan, miten se keltainen pettäisi ja tuottaisi kärsimystä iloisina vedessä polskutteleville viattomille kaloille. En ehtinyt edes saaren ympäri, kun kaksi harjusta oli saatu soppa- ja foliokalaksi.

Loppupäivä menikin lupsakasti ruokaa tehdessä, sitä syödessä, sadetta pidellessä, kaljaa juodessa ja koiran touhuja ihmetellessä. Olin antanut sille possunkorvan, jota se tärkeänä ja innoissaan kaivoi piiloon turpeeseen ja jonka kuitenkin kohta jälkeen kaivoi esille piilottaakseen uuteen paikkaan.

Seuraavana päivänä tuli niin paljon kalaa, että kalastusta piti rajoittaa, että ehtii kaiken syömään. Uisteltiin siinä ensin aamusta rantoja ja karikoita kierrellen pienet vaaput perässä ja saatiin kaksi isoa harjusta ja yksi puolen kilon siika. Kävin nakkelemassa myöhemmin lippaa saaren rannasta ja sain komean taimenen, joka hyppäsi ilmaan kolme kertaa. Ettei sen taimenen saaminen olisi ollut liian helppoa, niin koira syöksyi järveen samaan mylläkkään huomattuaan hyppivän kalan ja haavikin oli unohtunut veneeseen. No, toinen puolikas päätyi loimutettavaksi ja toinen graaviksi.

Illalla piti kuitenkin maha täynnä kalaa lähteä kokeilemaan uistelua oikein kunnon vehkeillä. Laitoin toiselle puolelle Dipsy diverin ja sen perään vanhan hapettuneen Smedsin 93:en. Toiselle puolelle Shad Rap deep runnerin ilman syväysvermeitä. Puolisen tuntia ehdittiin siinä uistattaa, kun alkoi kusettaa vallan perkeleesti. No eihän muukaan auttanut kuin kusta äyskäriin. Siinä lastia tyhjentäessä vilkaisin syvääjävapaan - ja kala iski juuri silloin. Hyvä ettei lentäneen vedet silmille siinä hötäkässä. Varma niksi uistelukalan nappaamiseen onkin se, että keplottelet lerssin esille useampien vaatekerrosten alta ja rupeat kuselle äyskäriin. Silloin nappaa. Tällä konstilla saatiin reissun ainoa rautu, melkein kilon painoinen valioyksilö.

Seuraavat pari päivää menivätkin kalavarastoja pois syödessä, leirissä rötväillessä ja ympäristön isoimmissa saarissa kuljeskellessa. Ei voinut kalastaa, kun entisiäkin oli vielä syömättä. Käytiin myös Täyssinän rauhan rajapyykillä ja ajettiin läpi Andreasnuoran, jossa saksalaisilla oli sota-aikaan vankileirillinen ryssiä metsätöissä. Tulomatkalla uistelemalla taimen Kaikunuorasta.

Sään jumalatar kiukkusi ikävästi viimeiset päivät. Ilman pakottavaa tarvetta kalaan ei juuri viitsinyt lähteä, joten keskityimme eväiden tuhoamiseen. Sitten tulikin aika purkaa leiri ja pakata kamppeet. Tuo hetki kaikessa haikeudessaan sai minut tuntemaan eksistenssin sietämättömän paineen ja kirjoittamaan pienen säkeen A.W. Yrjänän hengessä:

Leirin purku, pieni surku
miehen hampaat amalgaamissa
- Suon silmän kylmä tuijotus!
persesilimän pitkä, pellon reunassa
ohtatikka Sammelin huomassa

Tulipas taiteellinen, mutta täyspaska runo, ei tee kunniaa mestarille. Todella eetvarttia teki kuitenkin sauna Nellimissä. Ajeltiin siitä suoraan Ivaloon hotelli Ivaloon ja syötiin 17,50 euron poronkäristykset, mitkä oli neekerikokin tekosia. Kun näin kokin, minulta tippui lasisilmä keskioluttuoppiin. Monikulttuurisuus rikastuttaa jo siis myös suuren Pohjoisen viimeisimpiäkin kolkkia.

© TOSIMIEHET.ORG 2005