Jalkaväenkivääri M/27 "Pystykorva"

M/27

Suomalainen jalkaväenkivääri M/27 eli Pystykorva on Suomen armeijan parantelema johdannaisversio vanhasta venäläisestä Mosin-Nagant malli 1891 -kivääristä, jota kutsutaan myös "Kolmen linjan kivääriksi". Nimi ei viittaa mihinkään rintamalinjoihin, vaikka monessa linjassa Mosin-Naganteilla ja sen johdannaisilla onkin paukuteltu. Nimitys "kolmen linjan kivääri" tulee kiväärin kaliberimitasta. Linja on vanha pituusmitta, joka on 1/10 tuumaa. Kolme linjaa on siis 3 X 1/10 tuumaa eli 7,62 mm.

Alkuperäinen kivääri oli palveluskäytössä Venäjän ja myöhemmin Neuvostoliiton armeijassa 1891-1960 alunperin jälkaväen perusaseena ja myöhemmin versioituna tarkka-ampujakivääriksi. Suomen armeija ja Suojeluskunta modifioivat itsenäistymisen ja Vapaussodan melskeissä Suomeen jääneistä kivääreistä useita laadukkaita malleja mm. tähtäimiä ja piippuja uusimalla. Myös muita parannuksia toteutettiin. Suomalaiset versiot ovat suorituskyvyltään ylivoimaisia alkuperäiseen verrattuna ja erityisesti tarkkuudestaan tunnettuja. Yksi parhaista versioista on juuri M/27, jonka "Pystykorva" -nimitys tulee etutähtäimen suojuskorvakkeista. M/27 on armeijan kehittämä ja valmistuttama malli. Viimeinen edelleen palveluskäytössä vanhoihin paranneltuihin Mosin-Nagant -kivääreihin perustuva Suomen armeijan ase on tarkkuuskivääri TKIV 85.

2 x 5 lks kasat ensim-
mäinen sarja paikattuna.
Huomaa kaksi napakymppiä.

Ampuminen

Kivääri on pitkän ja paksun piipun vuoksi reilusti etupainoinen, mikä tekee siitä kuitenkin erittäin vakaan ja miellyttävän ammuttavan ilman tukea. Laukaisussa on pitkä etuveto, joka on kuitenkin selvästi "löysinä" tuntuva ja säännöllinen. Laukaisu vaatii kohtalaisesti puristusvoimaa, mikä standardin sotilaskiväärin tapauksessa onkin luonnollista. Ase painaa sen verran, että rekyyli ei ole mitenkään erityisen kova. Lukon kampi on suora ja sen verran lyhyt, että latausliike laukauksen jälkeen vaatii hieman voimaa. Toisaalta toimenpide on miehekäs ja sitä suorittaessa tekee mieli aseen historian muistaen murista yhteenpuristettujen hampaiden välistä, että tästähän ette tule, perkele.

Tarkalla kiväärillä onkin hauskaa ja nostalgista ampua. Voi kuvitella taulujen suunnasta vyöryvää massiivista, hangessa kahlaavaa puna-armeijan aaltoa ja makustella vaikka vänrikki Koskelan ohjetta "Tähtäin vyön kohdalle, se on paras, ja siitä se selviää" Tuntemattomasta sotilaasta.

Edelleen voi ihmetellä sitä, että Tuntemattoman alikersantti Lahtinen ei osunut katajapusikossa karkuun laukkovaan punasotilaaseen:

Mutta se mua kaikkein perkeleimmin nauratti, kun se naapuri juoksi katajapensaikkoon semmosta vasikankarkua. Minä paahdoin perään minkä mä kiväärillä kerkisin, muttei tommosella saatanan sohlolla mihinkään osaa.

Alikersantin silmät lienevät olleet kierot, koska puolisokea testaajakin ampui täysin kylmiltään kykyihinsä nähden hyvinkin kelvollista nk. laaki-ja-vainaa-kasaa reilulta sadalta metriltä DDR:läisillä ylijäämäpatruunoilla.

© TOSIMIEHET.ORG 2005