Metsästysretki Multialle

Hiljalleen pensaistoksi muuntumassa
oleva hakkuuaukko. Tyypillinen näky
Metsähallituksen mailla.

Multia lukeutuu Keski-Suomen maineikkaisiin metsälintualueisiin Pylkönmäen ja Kivijärven ohella. Villi-pohjola myy lupia kahdesta alueesta yhdistetylle rapian 13 tuhannen hehtaarin pläntille Kukko-Multia, johon kuuluu siis Multian palan ohella myös legendaarinen, mutta surkeaan jamaan hakattu Pylkönmäen puolella sijaitseva Kukon alue. Muutaman lomapäivän turvin hankin avauspäivästä lähtien alueelle 4 vuorokauden luvan.

Saavuin alueelle avauspäivän aamuna ja tyrmistys oli melkoinen, kun autoja näytti olevan parkissa tienvarsilla 200m välein. Kaikki parhaat paikat oli tietenkin jo varattu, joten täytyi iskeä maavaravaltti pöytään ja ajaa sellaisen piston päähän, minne ei henkilöautolla pääse.

Dopingepäilyksiä ja ensimmäinen pudotus

Vähän toista kilometriä oli tallusteltu ja ihmetelty metsän tyhjyyttä, kun etumaastossa vuoden aikana kertyneitä varsin suuriksi patoutuneita höyryjä päästellyt koirani aloitti erittäin kiivaan haukun, joka läheni nopeasti. Kerkesin juuri sanoa, että "kohta tulee jänis", kun jänis tulikin vauhtia, joka viittasi selvästi doping-aineiden käyttöön. Vahvistusta epäilyksille ei saatu, koska ristihuuli kieltäytyi testistä, vaikka sprintteriä yritettiinkin pysäyttää ampumalla useita laukauksia tuloksettomien halt!-huutojen jälkeen.

Matkan jatkuessa ei mennyt aikaakaan, kun sivultamme saatoimme rekisteröidä mielenkiintoa herättävän äänen:

VUH!

Koiran lentoonhätistämä pyy liisi kuin savikiekko suoraan piipujemme eteen ja koki tylyn kohtalon tulla ammutuksi.

Kädet jäätyy, puu kaatuu

Mättäiden välistä pilkottaa periskooppi.

Kuljeskelin Hiukkajoen vartta ja ihmettelin maasta silmiini osuneen Metsän kuninkaan läjän kunnioitusta herättävää näköä ja kokoa. Haju ei onneksi enää tuntunut. Samassa ilmaa leikkasi veret seisauttava ääni:

Kot kot kot.

Terästin haukankatsettani ja suuntasin sen etumaastoon, jolloin kuulin koiran rymistelevän kauempaa paikalle. Tällöin teeritytöltä petti hermo ja se nousi siivilleen tarkoituksenaan istahtaa kauniisti niiaten edessäni olleeseen männyntappiin. Aloin hätäpäissäni sohia kuularuiskullani, jolloin paljastuin vakuuttavasta camouflage-asusteestani huolimatta. Ammuin tietenkin ohi, jolloin teeri viimeistään vakuuttui, ettei ko. mänty välttämättä olisi seudun turvallisimpia paikkoja ja teki hyvin kanamaisen ratkaisun aloittaa pakolento suoraan ylitseni. Tällöin raajoihini ohilaukausen takia iskenyt salamakipsi haittasi jo ampumasuoritusta, joka epäonnistui toistamiseen surkeasti. Onneksi makasiinissa oli vielä kolmas patruuna, jonka lähetinkin kiukkuisesti matkaan kohti teeren perssulkia. Haulipanos osui välillämme olleeseen ranteenpaksuiseen koivuun, joka katkesi komeasti rysähtäen. Onni onnettomuudessa oli, ettei katkennut latvus tippunut päähäni. Siinä olisi Metsolan kannelkin hiljennyt, kun Suurella salolla olisi raikunut järisyttävä pamaus puun iskeytyessä puuta vasten.

Monimuotoisuus kärsii, teeri runsastuu

Teerelle kyytiä.

Puheet hyvistä lintumääristä erityisesti teeren osalta saivat vahvistusta vasta pari päivää avauksesta. Tuolloin alueella erittäin yleinen viskisieppo alkaa hävitä maisemista ja teeriäkin näkyä paremmin. Pääsin verottamaan yhdestä poikueesta linnut peräkkäisinä päivinä täysin samasta paikassa. Kylläpä oli mieliala ja tunnelma kattoakin korkeammalla. No ymmärtäähän sen, kun katto oli kotona ja mies metsässä.

Jännittävää hiiviskelyä

Toiseksi viimeinen metsästyspäivä sai kutkuttavan lopun, kun koira aloitti oudolta kuulostaneen haukun n. 300-400 metrin päässä. Tiesin lähistöllä olevan tien kääntöpaikan ja ajattelin sen ensin ärhentelevän siellä joillekin äijille. Haukun kuitenkin jatkuessa lähdin hiiviskelemään sitä kohti. Jännittyneenä arvailin, mitä haukussa onkaan, koska koira kuulosti kiertävän pientä ympyrää. Selvästikään kyseessä ei ollut lintuhaukku, koska sävy oli täysin erilainen: nalkutus oli yhtä tuikeaa, kuin eukolta kotona ollessani mäyräkoiran kimpussa.

Haukku tuntui välillä kuuluvan aivan edestä ja sitten taas todella kaukaa. Lähtiessäni ylittämään pientä suokaistaletta koira tupsahtikin yllättäen eteeni - maan alta. Se oli ajanut jonkun otuksen turvemättääksi muuttumassa olevan vanhan kannon alle. Koira ei kuitenkaan päässyt tarpeeksi syvälle, vaan toistuvasti kävi rähjäämässä onkalon suulla. Arvelin kolosta löytyvän mäyrän, supikoiran tai minkin - pienin varauksin näädän. Joku hiirtä suurempi otus kuitenkin.

Poikki se meni.

Nerokas murhasuunnitelma

Pohdittuani hetken, miten saan arvoituksen ratkeamaan, muotoutui päässäni tavalliseen tapaan nerokas suunnitelma. Tein tuollaisen parimetrisen koivurassin, jolla aloin rassailemaan kannonalusta reiän vastakkaiselta puolelta. Tuloksena oli heti pieni myllynpoikanen aukon suulla. Karjuin hetken koiralle toimintaohjeita ja koska kyseessä on yhtä viisas eläin kuin omistajansa, se jätti vartiopaikkansa. Nyt rassailu tuotti tulosta: kolosta putkahti ilmoille vastasyntynyt ihmislapsi...! No ei sentään. Supikoiran lupaavasti kahdella metrillä alkanut pako päättyi koiran hampaisiin ja kylkiluiden rutinaan.

Loppusanat

Viimeinen päivä sai samanlaisen loppuepisodin, silläkertaa Hiukkajoen rantakuusikossa. Kaikkiaan tapahtumarikas reissu tarjosi mielestäni vähintään kohtalaisesti katetta kalliille luvalle, tulihan lintukiintiö täyteen ja lisäksi kaksi supikoiraa.

© TOSIMIEHET.ORG 2006