TOSIMIEHET.ORG > originaalit/Matkakertomukset > Praha
TOSIMIEHET.ORG

Tosimiehet.org Prahassa

Suomi-tsekki selviytymissanasto
Olutpivo
Oluttupapivnice
Vaaleasvètlé
Tummačerné
Pienimalé
Isovelké
Pulloláhev
Kippisna zdravi
Olen suomalainenjá jsem Fin

Koska uudemman tieteellisen ravinto-opin häikäisevässä valossa on ilmennyt, että rasvainen ruoka ei ole epäterveellistä ja että oluen juominen edistää terveyttä, Praha tarjoaa oivalliset edellytykset terveiden elämäntapojen vaalimiseen. Tavanomainen ruoka-annos lisältää rasvassa paistettua lihaa ja mykyjä (eli sellaisia leipämäisiä tai perunatahnapallero -siivuja) ja kasan hapankaalia. Annoksen kun huuhtelee alas parilla puolen litran tuopilla erinomaista paikallista tummaa olutta, niin jopa on henki ja ruumis kerrakseen ravittu! Ruoka on ravintoloissa halvempaa kuin Suomessa, samoin kaupassa. Olut sen sijaan saattaa pahimmilla turistipaikoilla lähennellä jo Suomen hintoja. Syrjemmällä se on halvempaa. Kaupasta saakin sitten jo todella huokeaakin olutta, alkaen alle 50 senttiä/0,5 l tölkki, eikä kyse ole mistään kurapaskasta.

Näkymä 'Kultaiseen kaupunkiin'
'Tuhannen tornin kaupunki'. Kirjoittajalla kädessä
hyvä kaukoputki.

Kaupunki on jo itsessään paljon pällistelemistä tarjoava ja perinteisten nähtävyyksien lisäksi valittavana on kattava valikoima erilaisia museoita. Mainittakoon tässä nyt pari erinomaista sotamuseota, tekniikkamuseo, metsästysmuseo, kidutusvälinemuseo, kommunismimuseo, panimomuseo ja seksivälinemuseo. Toinen sotamuseoista on todella hyvä. Näytteillä on hieno ja erinomaisen laaja kokoelma aseita ja muuta mielenkiintosta mm. natsitilpehööriä. Lisäksi maininnan arvoisia ovat huolella väkerretyt pienoismallipanoraamat 2. maailmansodan suurimmista taisteluista. Miinuksena tuulahdus itäplokin ajasta, eli opastauluissa ei ole englanninkielisiä tekstejä. Museo on kuitenkin käsittämättömällä tavalla ilmainen.

Ropellipäisiä pyhimyksiä Kaarlen sillalla
Lentoon lähdössä? Kaarlen sillan
pyhimyksillä on ropellit päässä.
Sillä tavalla.

Tekniikka- ja metsästysmuseot ovat vähän kauempana kaupungista. Molemmat kohteet ovat auki vain kesällä, joten nämä varmasti sinänsä tutustumisenarvoiset kohteet jäivät käymättä. Myöskään panimomuseoon ei ehditty, mutta suurta vahinkoa ei tässä käynyt, koska pääsimme keskittymään valmistuksen sijasta kulutuspuoleen asiaankuuluvalla hartaudella ja intensiteetillä. Seksivälinemuseossa on hämmentäviä spektaakkeleita näytteillä. Haluaisin tuoda esiin tässä yhteydessä erityisesti pillunnuolentakoneen. Tämä huikea tekninen innovaatio olisi mainio valjastaa kotona hyötykäyttöön ja itse lähteä kalaan tai pubiin kaljalle. Takaisin tullessa ei vastassa olisikaan "taas yksin kotiin jätetty tiskikone" vaan iloinen leipuri.

Tsekkiläiset haluavat kuumeisesti tehdä pesäeron kommunistiseen lähimenneisyyteensä ja olla länsimaisia, vaikkakin näyttävät ja varsinkin kuulostavat aivan muulta. Kaupunki on kuitenkin siisti, onhan sitä hurjalla tarmolla kunnostettu kommunistiajoista. Tsekit ovat ylpeitä Prahan kevään kansannoususta 1968, vaikkakin tuolloin unelmat paremmasta rusentuivat alkuunsa Varsovanliiton tankkien teloihin ja johtivat miehitykseen. Mitään aseellistahan nämä Böömin kaunosielut eivät saaneet aikaiseksi ja pääsivätkin nauttimaan sosialismista vielä seuraavat parikymmentä vuotta.

Muualla verkossa