Haastattelussa Kaarle Viikate
Tosimiehet.org pääsi haastattelemaan hiljattain mainion Unholan urut -levyn julkaisseen Viikate-yhtyeen nokkamiestä Kaarle Viikatetta. Selvennetään vielä, että kysymykset ovat numeroituja ja lihavammalla tekstillä ja Kaarlen vastaukset sisennettyä kapeampaa fonttia, niin tosimiehet ja hameväkikin ymmärtää lukea oikein.
1. Nyt on kevät. Onko katiskat järvessä?
Pakko tunnustaa ettei ole vielä kerennyt kaiken maailman rästihommien tähden. Mutta Simeoni on ollut taas sitäkin aktiivisempi tuolla evä ja suomu-sektorilla.
2. Oletko suorittanut asevelvollisuutesi?
No aivan varmasti!
3. Kulkuneuvosi?
Tällä hetkellä ärhäkkä italialainen tuolta yhdeksänkymmentäluvun alusta.
4. Unelmakulkuväline?
Polkupöyrä.
5. Omistatko asekaapin? Jos, mitä sieltä löytyy?
Pari litran lekaa vaniljalla maustettua kirkasta, minttuviinaa hengityksen raikastamiseen sekä jokunen yksikkö leikattua konjakkia. Myös joitain kahvi-nimikkeitä taitaa kaapissa olla.
6. Oletko koskaan käyttänyt kulmahiomakonetta?
Rälläkkä on tuttu laite, vaikken sillä taidetta osaakaan tehdä.
7. Viikate-teksteissä mainitaan usein Kaajärvi. Oletko ollut Kaajärvellä pilikillä?
En mutta pappa-tunturilla sen jäällä on tullut ajeltua.
8. Kuinka monta pulloa keskiolutta on Viikatteen keskimääräinen yhteenlaskettu viikkokulutus?
Voi, myö ollaan niin huonoja tuon kolmosen kanssa. Mutta arvio perusannoksina voisi liikkua tuolla sadan paremmalla puolella. Jos huonosti menee.
9. Kumpi voittaa painissa sinä vai Simeoni?
Simeoni on notkea ja jäntevä kuin piiskattu ajokoira, joten perus molskikoitoksessa sanon että Simeoni.
10. Mielestäsi onnistunein raita UU:lla?
Tylsä sanoa mutta kappaleet 1-10. Oma suosikki tosin on Nämä herrasmiehet.
11-16. Arvioi muutamalla sanalla seuraavia hienoja levytyksiä:
Slayer: Reign in blood
Jos haluaa viettää tunnin laadukasta ihmiseloa, niin se tapahtuu helpoiten kuuntelemalla tämä levy kahteen kertaan.
...pidätkö äijämetallin ykkösnimestä muuten?
Tähän ehdoton kyllä!
Paras Slayer-levy/biisi?
South of heaven / Spill the blood
Hienoa ja vaikuttavaa hc-poljennon tapaista. On tullut aikoinaan kuunneltua paljonkin juuri alkupään tuotantoa.
Tuomari Nurmio: Lasten mehuhetki
Suomalaisen kevyen musiikin klassikoihin kuuluva teos. Itse pidän eniten Köyhien ystävistä sekä Korkeimmasta oikeudesta.
Ei mitään tuntumaa eikä tietoa. Ei ole ikinä puhutellut.
17. Mikä koti- ja ulkomainen biisi on sellainen, jonka olisit halunnut säveltää?
Mandshurian kummut/ Peltoniemen Hintriikan surumarssi / Kaksi kitaraa / Wreckage(Entombed, toim. huom.)... vain muutamia mainitakseni.
18. Mikä on toivekysymyksesi haastattelutilanteessa? Mitä vastaat?
K:"Haittaako jos tarjoan kupillisen kovaa kahvia?" V:"Pari kymppiä jos annat, niin haittaa aika vähän!"
Muualla verkossa
- Viikatteen kotisivut
- Viikate: Unholan urut (Levyarvio, Tosimiehet.org)
- Viikatteen levyt (CDON.COM)
- Mitä Kaarlelta olisi pitänyt kysyä? (Tosimiehet.org keskustelupalsta)